perjantai 18. marraskuuta 2016

Tai sitten se on vain aika (runo)

Tai sitten se on vain aika

hissunkissun vaapula vissun
äiti voiteli leipää
luin sata aku ankkaa
olin pikkuisen yksinäinen
omena maistui vähän sipulilta
en ajatellut olevani onnellinen

ja siksi juuri olin

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Runo äidille

Runo, jonka kirjoitin äidilleni hänen syntymäpäiviensä kunniaksi.


Äiti

katseellasi parannat haavoja
lohdutat kahdella sanalla
muutat maailmaa tulisuullasi
rakastat räjähdellen rajattomasti
olet aina himoinnut elämää
opetit minutkin hengittämään
viisitoistatuhatta vuorokautta
tekivät sinusta epätäydellisen virheettomän





maanantai 7. marraskuuta 2016

Miksi homous on edelleen ilmoitusasia?



Viime tiistaina suosittu tuhettaja Tuure Boelius julkaisi videon, jolla kertoi koko maailmalle olevansa homo. Video oli aito, ihana ja koskettava. Mutta oliko sen jakaminen välttämätöntä? Miksi Tuuren, tai yhtään kenenkään seksuaalinen suuntautuminen kuuluisi muille? Ja miksi heteroutta pidetään edelleen normina? Eihän tytöistä tykkäävän pojankaan oleteta tekevän seksuaalisuudestaan yleistä tiedotusasiaa. 

Toisaalta, ymmärrän kyllä Tuuren pointin. Vuosi sitten hän vielä kiven kovaan väitti videollaan olevansa hetero. Ja toki, on hienoa, että hän on vihdoin löytänyt itsensä ja tahtoo nyt näyttää rohkeaa esimerkkiä tilaajillensakin. En siis syyllistäkään tätä nuorta videobloggaajaa, vaan koko yhteiskuntaa.

Elämme nimittäin vuotta 2016. Entä jos annettaisiin ihmisten jo rakastua toisiinsa tekemättä siitä sen suurempaa numeroa?



lauantai 5. marraskuuta 2016

Wolf Alice, IKINÄ, Ukkosmaine ja muita musavinkkejä

Musikaalista lauantaita!

Yhtenä päivänä tajusin Sportifyni jääneen viime aikoina harvinaisen vähälle käytölle. Niinpä päätin korjata asian, ja kertoa teillekin, mitä soittolistoiltani löytyy. Tässä siis muutamia bändejä ja biisejä, jotka ovat ehdottomasti tsekkaamisen arvoisia.
  1. Wolf Alice

Yksi kuuloaistini uusimmista ihastuksista.Tämä tuoreen kuuloista indierockia särökitaroillaan soittava brittiyhtye tulee pääsemään vielä pitkälle! Harmittaa kovasti, että missasin heidän keikkansa Ilosaarirockissa.




  1. Scandinavian music group

Monille varmastikin tuttu yhtye jo neljäntoista vuoden ajalta. Olen kuunnellut SMG:tä aiemminkin, mutta Ilosaarirockin keikan jälkeen löysin tämän täydellisyyden maailman taas uudestaan. Kuuntele etenkin, jos kaipaat vaihtelua Ultra Bran tai PMMP:n soundeihin.




  1. Paleface

Vaikka tämän miehen ääntä tuskin kukaan on voinutkaan välttyä kuulemasta, niin ihan pakko mainita. Itse olen nimittäin oppinut arvostamaan Palefacen tuotantoa vasta nyt.





  1. Ikinä

Oolalaa ja aamen! Punkkia! Juuri tätä olen kaivannut arkipäivieni piristykseksi!





  1. Hullu elämä
Ylivieskalaislähtöinen rockia soittava "kellaribändi", jolle toivon hurjasti menestystä. Näillä nuorilla on nuotit ja asenne kohdillaan!






  1. Ukkosmaine

Nämä herrat ovat jo jääneet määrittämättömän pitkälle tauolle, mutta musiikkihan elää ikuisesti. Ja onneksi elääkin, Ukkosmaine nimittäin saa hymyn kasvoille tilanteessa kuin tilanteessa.







Näiden lisäksi mm. Vesala, PMMP, Haloo Helsinki!, Iisa, Ruger Hauer, Nirvana ja Foo Fighters toimivat aina. Minkälainen musiikki auttaa sinua jaksamaan pimeän talven keskellä?

torstai 3. marraskuuta 2016

Elossa ollaan!

Moikka!

On aika herättää Samakuu kuolleista.

Kuten huomaatte; blogin ulkoasu on uudistunut, samoin kuin nimi. Myös sisällössä tapahtuu pikkuhiljaa vähän muutoksia. Mutta ei huolta, aion silti jatkaa samaa tuttua sekoiluani.

Tänään julkaistiin ensimmäinen teksti myös paikallislehtemme nettisivuille ilmestyvässä blogissani. TÄSTÄ klikkaamalla pääset lukemaan sen.

Kirjoittelemisiin!

(Näin ensilumen satamisen kunniaksi päätin lisätä tähän kukkakuvan. Heh.)

maanantai 27. kesäkuuta 2016

SALMIAKKIJAUHE - Novelli

Moikka! Tässä olisi tuoreimman novellini alkua. Yritin opetella vähän fokalisaatiojuttuja. Palautteesta ilahtuisin kovasti. Tämä on kyllä ihan luonnos vasta., mutta ajattelin, että olisi kiva postata välillä jotain vähän luovempaakin. Kertokaa myös, mitä pidätte blogin pikkuhiljaa uudistuvasta ulkoasusta. Kivoja lukuhetkiä!
 
SALMIAKKIJAUHE (työnimi)

Rakastin tätä karkkia. Salmiakkijauheen kirpeys kiristi kasvojeni lihaksia ja teki oloni onnelliseksi. Suljin silmäni ja annoin sen poreilla kielelläni, kunnes oveen koputettiin. Nielaisin salmiakkiufon puolikkaan hätäisesti ja survoin paperipussin nopeasti lakanani alle. Pelkäsin sen rapinan paljastavan minut. Jännitys kutkutti mahan pohjassa. He eivät olleet usein nähneet minua tekemässä pahaa. Isä astui sisälle. Aluksi melkein nauratti, sillä hän ei huomannut mitään.

Rakas”, isä huokaisi ja pyyhälsi viereeni vanhalle sohvasängylle. Hän vaikutti omituiselta ja jokin sai karkkien tuoman mielihyvän katoamaan hetkessä. ”Voi sinua”, isä melkein parkaisi.

Mitä nyt?” minä kysyin, vaikka melkein aavistin.

Ei mitään, rakas. Kaikki on ihan hyvin. Ihan hyvin. Mutta ajattelin, haluaisitko lähteä käymään mummolassa”, isä soperteli.

Yritin tuijottaa isää silmiin, mutta hän käänsi heti katseensa.

En haluaisi”, vastasin. ”Mä olin siellä viimekin viikonloppuna.”

Halusin tilanteesta pois niin nopeasti kuin mahdollista.

Mun pitää käydä nyt vessassa.”

Lattia narisi vähän, kun laahustin sitä pitkin kohti kylpyhuonetta. Metallinen ovenkahva tuntui viileältä hikisissä kämmenissäni. Istahdin vessanpöntönkannen päälle. Onneksi olin työntänyt muutaman namun taskuuni. Juuri kun lehmätoffee oli sulanut kielelleni, keittiössä pamahti. Sydämeni alkoi hakata rintakehääni aggressiivisesti. Ryntäsin ulos vessasta kiireellä. Rauhallisesti sekä hiljaa, mutta rivakasti. Kurkkasin rappusten yläpuolelta alakertaan. Äiti huusi. Isä itki ja kähisi omituisesti. Hän ei ollut koskaan kuulostanut tuolta. Vihaiselta ja epätoivoiselta yhtä aikaa. Näin isän. Yläkerran lattia rajasi näkökenttäni neliöksi, mutta näin isän perääntyvät. Tummanruskeat farkut olivat tuhriintuneet ketsupista. Lopulta hänen rintakehänsä, päänsä ja käsivartensakin paljastuivat lattian takaa. Isä halasi keittiön jakkaraa ja käveli takaperin. Hän tuijotti todennäköisesti äitiä, silmät olivat kuin viime viikolla meitä säikähtäneellä oravalla. Äiti kulki hänen perässään.

Inhoan sinua!” hän räyhäsi. En tiennyt, miksi äiti sai sanoa niin ja minä en. ”Mitä luulet tekeväsi? Päästä irti siitä jakkarasta, pelkuri! Kanna vastuu!”

Äiti astui askeleen lähemmäs. Isä kauemmas. Äiti otti ison harppauksen ja tarttui kiinni isän sylissä pitämästä jakkarasta. Isä riuhtaisi sitä itseensä päin. Äiti päästi irti. Isä horjahti kohti kirjahyllyämme. Penkki lensi poikittain keskelle olohuoneen mattoa ja äidin ilme jäätyi.

Isi!” minä huusin, loikin rappuset alas ja hyppäsin hänen kylkensä vierelle.

Isi! Isi, sattuiko?” kiljuin.

Äiti kyykistyi, tarrasi kiinni hiuksistaan ja alkoi hytkyä itkunsa seurauksesta.

Älä itke”, minä sanoin. ”Äiti, älä itke. Tule auttamaan isää.”

Isän hiukset värjääntyivät punaisiksi. Se ei näyttänyt ketsupilta.

Äiti, hae laastari”, minä pyysin.

Äiti vain itki. Minä hain laastareita ja aloin liimata niitä isän vaaleisiin kutreihin. Punaista tuli lisää. Äiti tärisi edelleen itkusta, mutta nousi nyt ylös ja kaivoi kännykän isän taskusta. Hän näppäili siihen vain kolme numeroa ja soitti puhelun.

Laastarit loppuivat. Äiti istuutui sohvalle tärisemään. Hetken päästä iso, punainen auto kurvasi hiekkalaatikon viereen. Värikkäisiin haalareihin pukeutuneet ihmiset kuljettivat isän pois valkealla patjalla. Mummo haki minut yökylään ja äiti unohti vilkuttaa minulle piipaa-auton ikkunasta.  
 
Katuvalot yrittivät järjestää autoon diskoa pilkahdellen yläikkunasta. Patja pomppi. Eihän ambulanssin patjan tosiaankaan olisi kuulunut pomppia. Se suututti minua. Muistin, etten muistanut ajatella perhettäni. Olisikohan parempi, jos eroaisimme Saaran kanssa? Kysyin sitä ensihoitajalta. Se sanoi, että en olisi sopivassa mielentilassa parisuhteen miettimiseen. Minä nauroin. Ilo sattui päähän ja muuttui suruksi. Sitten nukahdin. Ihan lyhyeksi aikaa vain, koska pian hoitaja oli jo kimpussani. Olisivat antaneet torkahtaa edes hetken aikaa. Miksiköhän edes olin autossa? Kysyin sitäkin ensihoitajalta. Se ei tiennyt. Minä nauroin. Sen suu liikkui omituisesti. Vähän niin kuin serpentiini. Paitsi että, liikkuivatko serpentiinit edes? Auto pysähtyi. Minä nauroin äänettömästi ja nukahdin taas.

Herätessäni löysin itseni rumasta huoneesta. Olikohan se sama huone kuin ennenkin? Ainakin tutulla käytävällä. Silloinkaan en ollut muistanut tapahtunutta. Myöhemmin ystäväni olivat kertoneet minun olleen grillikioskitaistelussa. Aika mahtipontista. Saanen epäillä silti, minähän olen kasvissyöjä.

Raotin luomiani ja kohtasin tutun katseen. En vain ollut ihan varma, kenen se oli.

Miten sä voit?” nainen kysyi.

Minä kikatin.

Nainen vilkaisi huoneen nurkkaan. Sinne asti minä en nähnyt.

Miehesi on vähän sekaisin. Kannattaa antaa hänen levätä”, huoneen nurkka vastasi.

Miehesi? Ai niin, minähän olin naimisissa.

Vaimoni työntyi taaksepäin ja nousi jakkaralta. Nyt hän oli paljon pidempi. Aika hassua.
 
Taas näitä. Olisi tehnyt mieli olla yhtä sekaisin. Ainakin välillä. Ainakin näin perjantaisin iltavuorossa, kun kaikki muut olivat juhlimassa. En halunnut edes tietää, mitä tuollekin potilaalle oli tapahtunut. Säälin vaimoa. Ei hänen olisi tarvinnut alistua parisuhteeseen tuommoisen kanssa. Toivottavasti heillä ei ollut lapsia.

Ei sinun ole pakko täällä odotella”, sanoin naiselle. ”Hän on lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Ja muutenkin päästään pyörällä.”

Nainen vilkaisi miestä. Ei kai hän syyttänyt itseään puolisonsa toilailuista?

Ihan totta. Tuolla on kahvio. Osta pullaa ja lue naistenlehtiä”, kehotin.

Nainen ei sanonut mitään. Hän vain huokaili syvään.

Yritin vielä: ”Ihan oikeasti…”

Älä nyt sano mitään”, nainen puuskahti ja istuutui takaisin miehen vierelle. ”Ei tämä ole niin yksinkertaista.”

Päätin jättää naisen rauhaan. Ei väkisin, jos apu ei kerran kelvannut.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Pelkään perhosia - Kolmas Liebster Award

Tanssin aamuruskoon päin - blogin Elli-Noora heitti minulle Liebster Award - haasteen. Olen tämän jo muutamaan otteseen tehnytkin, mutta kysymykset olivat niin ihania, että halusin niihin vastailla! 

TÄÄLLÄ edellinen Liebster Awardini.

1. Oletko koskaan miettinyt bloggaamisen lopettamista?

Silloin tällöin, en kuitenkaan vakavasti. Kun aika on kortilla, joskus epätoivoisiin keinoihin turvautuminen käy mielessä.

2. Kaupunki- vai rantaloma? Vai jotakin muuta?

Kaupunkiloma ehdottomasti! Rantalomatkin kyllä kelpaavat.

3. Pidätkö sateesta? Miksi?

Pidän. Rakastan myös syksyä. Sade on hyvä tekosyy kääriytyä teekupin ja hyvän kirjan kanssa viltin alle. Jos katto vielä ropisee pisaroiden iskeytyessä siihen, hyvät yöunetkin on taattu!

4. Oletko enemmän optimisti vai pessimisti?


Sanoisin, että realisti. Oikeasti en ole sitä koskaan, mutta koska puolet päivästä saatan olla aivan liian optimistinen ja puolet masentavat negatiivinen, väitän olevani realisti.

5. Mikä saa sinut iloiseksi huononakin päivänä?


Rakkaat ihmiset, musiikki, tee ja kiva kirja.

6. Oletko taikauskoinen? Jos olet, miten se näkyy arjessasi?


En oikeastaan ole.

7. Mitä pelkäät?


Perhosia ja käärmeitä. Jos minua ahdistaa, tulee usein tunne, että menetän jonkun läheisistäni, enkä voi asialle mitään. Kai sekin on jonkilainen menettämisen pelko.

8. Mitä kaipaat eniten lapsuudestasi?


Huolettomattomuutta ja loputtamattomilta tuntuvia kesiä. Sitä, että minulta ei vaadittu isoja päätöksiä - tai oikeastaan mitään muutakaan.

Mini-Linda


9. Luotatko helposti ihmisiin?

Mielestäni luotan.

10. Jos saisit viettää kokonaisen päivän haluamallasi tavalla kenen tahansa ihmisen kanssa, kuka hän olisi ja mitä päivään sisältyisi?

Hmm... Viettäisin päivän ehkä suurimman esikuvani Paula Vesalan kanssa Australiassa tai Intiassa tutustumassa paikalliseen kulttuuriin. Nuo kaksi maata ovat niin kaukana, että niihin ei niin helposti tulisi itse lähdettyä.

11. Jos kirjoittaisit kirjan, millainen se olisi esimerkiksi tyyliltään, tunnelmaltaan ja teemaltaan?

Kantaaottava, realistinen romaani tai runokirja. Tyyliltään se voisi olla toiveikas, teemaltaan käsitellä isoja, ehkä myös poliittisia kymysyksiä. 

Tuollaisista kirjoista itse pidän, mutta tuskin osaisin sellaista kuitenkaan kirjoittaa. 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Tetissä Yle Joensuulla ja artikkeli nuorten suhteesta uskontoihin

Tervehdys pitkästä aikaa!

Kuten otsikosta voikin päätellä, vietin viime viikon tet-harjoitellussa Joensuussa Yleisradiossa. Viikko oli hurjan mielenkiintoinen! Opin paljon uutta ja vilahtipa ääneni suorassa radiolähetyksessäkin.

Tehtävänäni oli koostaa sekä oma radio- että nettijuttu. Radiojuttua ei valitettavasti voi kuunnella enää mistään, mutta tekstiversion löytää TÄÄLTÄ.

Sain valita aiheen (nuorten suhtautuminen uskontoihin) ja metsästää haastateltavat itse - enkä kummassakaan mielestäni erityisemmin epäonnistunut. Sirkulla, Emilialla ja Saaralla oli jokaisella hurjan fiksuja mielipiteitä, joita en valitettavasti kaikkia saanut mahdutettua yhteen artikkeliin.

Olin erityisen täpinöissäni radiojutun teosta. En ollut koskaan ennen edes käyttänyt oikeaa ääninauhuria. Olin kuitenkin haaveillut kokeilevani tätäkin journalismin muotoa - ja se tosiaankin kannatti. En osaa enää valita sanomalehden ja radion välillä.

Paljon erilaisia projekteja on nyt vireillä, joten ehkäpä blogikin alkaa niiden myötä taas virkistyä!

Psst! Jos haluat seurailla arkeani, minut löytää nykyään myös Instagramista nimellä samalindako.






maanantai 28. maaliskuuta 2016

Viiden kirjan haaste ja ihan liikaa kaikkea

Siitä on tosi kauan, kun viimeksi kirjoitin tänne. Anteeksi. Harmittaa. On tapahtunut aivan älyttömästi kaikkea, ja siksi tauko jatkuikin oletettua pidempään. "Kaikesta" lisää myöhemmin.

Nyt toteuttamaan Viiden kirjan haastetta, johon minut aikanaan haastoi Mustetta ja paperia -blogin Maria Kinnunen.

Haastan Lasisipulissa -blogin Celestinen.


1. Kirja, jota luen parhaillaan.

Sain juuri Norman luettua, joten edessä on kirjastoreissu. Niin, ja tietysti Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen Riisuttu Suomi on vähän aina kesken.

2. Kirja, josta pidin lapsena.

Ihana kysymys, mutta näitä on niin useita! Mauri Kunnakset upposivat, samoin Tompat, Astrid Lingrenit, Pekka Töpöhännät, Tatut ja Patut, Anna Talvet, Heinähatut ja Vilttitossut, Paddingtonit, Mintut, Onnelit ja Annelit...

Silti yksi nousi yli kaikkien muiden - Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira. "Täällä posteljooni Petshkin, toin teille pörriäisen!"

Siri Kolun Me Rosvolatkin oli parhautta, mutta vähän vanhemmalla iällä.

3. Kirja, joka jäi kesken.

Cassandra Claren Luukaupunki. Ei vaan toiminut. Okei, ehkä luovutinkin vähän liian helposti.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen.

Hmm... Näitäkin on monia. (Yllätyittekö?) Sanotaan nyt vaikka Susanne Collinssin Nälkäpeli. Hienoa, että se trilogia on saavuttanut niin suuren suosion!

5. Kirja, johon palaan aina uudelleen.

Ei kovin omaperäistä, mutta John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe itkettää aina. 

torstai 11. helmikuuta 2016

Etsitään kyyneleitä

Hei, rakkaat lukijani!

Niin ja anteeksi, oli pakko pitää vähän taukoa Bloggerista. Mutta mennäänpä heti asiaan.

Sunnuntaina (7. helmikuuta)¨esiinnyin tanssiryhmäni kanssa Kajaanissa Uudet tanssit -koreografiakatselmuksessa. Saavuimme paikalle jo edellisenä päivänä, sillä silloin toinen ryhmä tanssijaostostamme hyppäsi lavalle. Onneksi, niin suureksi onneksi, saimme nähdä katselmuksesta lähes jokaisen teoksen. Kun ensimmäisen sarjan toinen koreografia oli alkamaisillaan, pillahdin itkuun. Viikonlopun aikana sama toistui uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

En oikeastaan tiedä miksi.

Tai siis tiedän, ainakin osittain. Taiteen takia. Haltioitumisen takia. Vapauden takia. Kiitollisuuden takia. Liikuttumisen takia. Upeuden takia. Hämmennyksen takia. Maailman epäreiluuden takia. Kaikkien pitäisi saada kokea jotain tällaista. Sitä on niin vaikea selittää.

Tanssi on mahtavaa. Niin kuin kirjallisuus, musiikki ja kuviskin. Ja ihan mikä tahansa muukin taiteen laji. Taide on yksi niistä harvoista, melkein ikuisista asioista. Se on tapa etsiä itseään ja muita, ilmaista itseään ja muita. Tapa rakastaa elämää.

Viime kesänä vietin viikon puhtaan rakkauden, taiteen ja upeiden taiteilijoiden keskellä. Kirjoitin, tanssin ja vähän musisoinkin kokonaiset seitsemän päivää - aamu kahdeksasta ilta kymmeneen. Olin Sukset ristiin susirajalla - leirillä yhdessä serkkuni ja siskoni kanssa. Ei ole liioitellusti sanottu, että se viikko muutti minua. Siellä näin, että keino, jolla tänään toteutan itseäni, voi ehkä vielä joskus olla ammattini. Ja että olen hyvä juuri näin. Ja että teen kaiken ihan oikein.

Leirin kurssien vetäjät Elina, Sonya, Heidi, Soile, Jarmo ja Samuli ovat kaikki suuria idoleitani. Jonakin päivänä haluan olla kuin he.

Palataan hetkeksi Kajaaniin. Takaisin siihen tärisevään, kyyneliä valuvaan kehoon Kaukametsän salin penkillä. Yritetään saada suusta jotain muutakin kuin henkäyksiä. Ei pystytä. Nyökytellään vain vieruskaverin kommenteille. Oli ihan taitavaa, joo.

Vähän hävetti. Eihän kukaan muukaan itkenyt. Myöhemmin selvisi, että itseasiassa ainakin yksi itki. Joka tapauksessa, silloin kun tunteella toteutettu taide päättää kahmaista sinut otteeseensa, se tekee niin. Se todellakin tekee niin. Suoraan ytimeen kolahtanut teos on usein mystinen aivokylpy, joka pesee samalla sydämenkin.

Kaikille taide ei ole "se juttu". Jollekin se voi olla urheilu, yhdelle matkustelu ja toiselle vaikka politiikka. Joku saattaa pitää näistä jokaisesta. Ja eiväthän kaikki ole vielä edes löytäneet sitä omaa juttuaan. Sekin on ihan OK. On koko elämä aikaa etsiä, luulla löytäneensä ja etsiä taas. Niin me kaikki, ainakin jossain vaiheessa, tulemme tekemään.

Etsiminen on tärkeää. "Oman jutun" löytäminenkin on kivaa, mutta ei yhtä tärkeää kuin etsiminen. Oikeastaan minun mielestäni koko elämä on "oman jutun" etsimistä. Joskus se saattaa olla lenkkeily, joskus lähikaupassa työskentely, joskus, tai oikeastaan hyvin usein, "oma juttu" voi elämän aikana vaihdella lukuisia kertoja. Joskus sitä ei edes huomaa löytäneensä.


Kuva: Riikka Luostarinen

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

2015

Vuosi 2015 oli nopeasti ohi ja bloggaajalle ihana.

Päällimäisenä jäivät mieleen Helsingin kirjamessut ja monet kirjoituskurssit, joille pääsin osallistumaan.


Viime vuonna kaksi postausta nousi katselukerroissa ohi muiden. Lista erolapsille ja 10388 kiitosta keräsi 270 lukijaa, kun taas Poikien tukka 222.


Sivun katseluissa 10 000 ylittyi marraskuussa ja kiitokseksi siitä kirjoitin Listan erolapsille (linkki ylempänä) ja 24 "runoa". Lukijoita blogilla on tällä hetkellä 22, sivunkatseluita 11 751, postauksia 99 (seuraava on sadas!) ja kommentteja 335.


Suomen lisäksi sivuilleni eksyi ihmisiä myös näistä maista:

Yhdysvallat
599
Venäjä
336
Saksa
291
Ukraina
162
Ranska
151
Irlanti
114
Puola
57
Romania
43
Kroatia
35



Muun kirjoittamisen kannalta 2015 oli lähinnä runovuosi. NaNoa tuli toki kokeiltua, koulussa luovan kirjoittamisen -kurssilta kertyi jonkun verran novelleja mukaan sekä mediatiimi ja Curly saivat kirjoittamaan myös asiatekstiä, mutta pääsääntöinen rentoutumiskeinoni vapaa-ajalla oli runoilu. Nyt tosin tekisi mieli palata taas novellien maailmoihin...
J.H. Erkon kilpailuun olen suunnitellut osallistuvani, jotta saisin valaistuani itselleni hieman, millainen kirjoittaja minä olen. Voittomahdollisuuksia minulla ei toki ole nimeksikään. Muutama kilpailuun lähtevistä runoista olisi silti vielä vailla nimeä, joten ajattelin, olisikohan arvontaan halukkaita osallistujia? En tosin tiedä, onko semmoinen sääntöjen vastaista...

Laululyriikoita yritin kirjoittaa, mutta yhdestäkään ei tullut oikeastaan lauluksi sopivaa. Runoja niiden pohjalta kyllä syntyi, ja eihän yrittämisestä mitään haittaa muutenkaan olisi ollut.

Joka tapauksessa, kiitos vuodesta 2015! Se oli mahtava, ihanaa, että olit siinä mukana!

Lopetan postauksen tältä erää tähän, sillä hirvittävä novellinkirjoitushimo iski yllättäen. Kertomukseni mystinen metronainen haluaa nyt esitellä teille uutta huulipunaansa ja muistoja pursuilevaa paperiaan. No, joka tapauksessa: upeaa uutta vuotta!

 Viininpunainen väri oli paakkuuntunut naisen huulille, jotka nyt vääntyivät epävarmaa hymyä ja hämmästystä jäljittelevään asentoon. Annettuaan valosta väsyneiden sinivihreiden iiristensä kiertää jokaisen lauseen jokaikisen tavun, hän kohotti katseensa ja huomasi tuijotukseni. Nyt naisen huulet rentoutuivat, mutta hänen ryppyiset alaluomensa muodostivat ystävällisen tervehdyksen. Hän loi taas nopean silmäyksen paperiin, ikään kuin tarkistaakseen pian suustaan karkaavan väitteen todenmukaisuuden.

"Muistoja", nainen totesi savukkeiden, pölyn ja suklaan tuoksuisella äänellä. "Hassuja muistoja, hyvin vanhoja."

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

RUNOJOULUKALENTERI #24: Anna

Anna

Anna käsi
Mä en päästä siitä ikinä irti
Anna hali
Minä suojelen sinua aina
Anna mä puhallan
Puhallan haavasta pöpöt pois
Anna anteeksi
Jos en pystynytkään kaikkeen mitä lupasin
Anna mun mennä
Olen silti aina

RUNOJOULUKALENTERI #23: Samakuun vanhat suosikit #5

Tämän olen kirjoittanut (tai ainakin sanellut) eskaritädille kuusivuotiaana. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, niitä oli eskaritädin kirjoittamassa versiossa paljon, mutta yritin korjailla pahimmat,

Prinsessa jänis

Olipa kerran prinsessa Jänis, joka piti paljon porkkanoista, Porkkanoita oli joka päivä ruoalla. Eräänä päivänä sattui hyvä haltijatar tulemaan pikku Jäniksen huoneeseen. Jänis pelästyi kovin haltijaa, mutta huomatessaan, että haltijalla olikin siivet, hän ei enää pelännyt haltijaa. Ja haltija kysyi Jänikseltä, että saisiko hän toteuttaa hänen toiveensa, Ja Jänis toivoi, että hän saisi isompiakin porkkanoita päiväruoalla. Ja hänen toiveensa toteutui, mutta silloin eivät porkkanat sopineetkaan jäniksen suuhun. Ja Jänis toivoi, että haltija olisi taas paikalla. Ja siinä samassa kaunis haltija olikin jo Jäniksen edessä. Kuningatar ja kuningas Jänis olivat hyvin hämmästyneitä ja he menivät kysymään heti haltijalta, mitä oli tapahtunut. Haltija vastasi hyvin hämmästyneenä kuningattaren ja kuninkaan kysymykseen, Silloin kuningatar ja kuningas ymmärsivät, mitä oli tapahtunut, eivätkä he olleet enää niin hämmästyneitä.

Sen pituinen se.